Koronavirustiedote

13.3.2020 Kuopion Tukikohta-seurakunnan koronatiedote

Koronavirus leviää maailmalla ja aiheuttaa viranomaisten mukaan epidemian myös Suomessa. Kaikkien velvollisuus on hidastaa viruksen leviämistä, jotta terveydenhuolto ei ylikuormittuisi. Lähimmäisenrakkaus velvoittaa meitä suojelemaan riskiryhmiä, jotka ovat vaarassa. Haluamme tehdä seurakuntana parhaamme riskien minimoimiseksi.

”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös te samoin heille.” (Matt. 7:12)

Vaikutukset Tukikohdan toimintaan

Jumalanpalvelusten ja rukousiltojen järjestäminen yleisötilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi tästä päivästä alkaen. Pyydämme sinua seuraamaan jumalanpalvelusta striiminä YouTube-kanavaltamme:

Tukikohta YouTube

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja tiedotamme jatkosta tällä sivulla.

Älä pelkää, Jumala on meidän kanssamme

On tärkeää pysyä rauhallisena luottaen Jumalaan tehden oman osuutensa. Rukoilemme, että kansamme säästyisi pahimmilta seurauksilta. Otamme vastaan esirukousaiheita sivun alalaidassa olevan ”Jätä viesti”-lomakkeen välityksellä tai sähköpostiosoitteessa info@tukikohtasrk.fi. Rukoilemme jokaisen puolesta!

7.6.2020 alkaen jumalanpalveluksiimme voi tulla myös paikan päälle. Haluamme toimia eduskunnan ohjeiden mukaan; noudattaen hyvää hygienia ja varovaisuutta sekä kokoontumisrajoituksia (max 50 hlö).